Maahanmuuttopolitiikka
JOHDANTO
Maahanmuutto muuttaa Suomea tavoin, jotka näkyvät suomalaisten elämässä nyt ja tulevaisuudessa. Suomen maahanmuuttopolitiikka on pitkään perustunut ajatukseen paikata heikkenevää huoltosuhdetta työperäisellä maahanmuutolla, pyrkimykseen lievittää maailmantuskaa humanitaarisella maahanmuutolla ja uskomukseen kaikkien tulijoiden yhtäläisestä kyvystä kotoutua Suomeen. Tästä on aiheutunut ja aiheutuu yhä Suomelle merkittävää haittaa, jonka torjuminen edellyttää suunnanmuutosta maahanmuuttopolitiikassa.
Suomen on vältettävä Ruotsin virheet. Meille nuorille ja myös tuleville sukupolville koituu kovin hinta aikamme maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisista. Nyt tehdyt valinnat määrittävät sekä maamme taloudellista kantokykyä että turvallisuutta pitkälle tulevaisuuteen. Suomen ei voida antaa muuttua turvattomaksi ja suomalaisille tunnistamattomaksi maaksi. Meidän on otettava oppia paitsi toisten Pohjoismaiden virheistä, myös niiden tiukentuneen maahanmuuttopolitiikan onnistumisista.
Perussuomalainen Nuoriso edistää maahanmuuttopolitiikkaa, jolla palvellaan Suomen ja suomalaisten etuja. Maahanmuuttopolitiikassa on otettava huomioon ensisijaisesti taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ennaltaehkäisy, mutta myös jo ilmenneiden ongelmien jälkikäteiset korjaustoimet ovat välttämättömiä. Suomen on harjoitettava kestävää maahanmuuttopolitiikkaa, joka ei lisää taloudellista tai muuta yhteiskunnallista lisärasitetta suomalaisten harteille.
HUMANITAARINEN MAAHANMUUTTO
Kiintiöpakolaisuus
Suomen on lopetettava maallemme haitallinen kiintiöpakolaisten vastaanottaminen. Vaikka kiintiöpakolaisten kohdalla avun tarve onkin todennettua, se on auttamisen muotona epäkäytännöllinen. Pakolaiskiintiö palvelee vain pientä osaa miljoonista apua tarvitsevista. Myös kustannus on autettavia länsimaihin lennätettäessä moninkertaisesti korkeampi kuin lähialueilla autettaessa.
Vastaanottavan yhteiskunnan kannalta pakolaiskiintiöön liittyy myös suurimmat kotoutumisen ongelmat. Pakolaiskiintiö tuo kehitysmaista länteen ihmisiä, joista merkittävällä osalla ei ole tosiasiallisia edellytyksiä kotoutua korkean osaamistason yhteiskuntiin. Tulijoiden monesti heikko kielitaito ja koulutustaso, korkea työttömyys ja tukiriippuvuus sekä kulttuurinen etäisyys aiheuttavat korkeiden kustannusten ohella myös rikollisuuden ja kielteisten kulttuuristen ilmiöiden lisääntymistä.
Kiintiöpakolaisjärjestelmä ja sen vakavat ongelmat haastavat pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusluonteen. Mitä suuremmaksi heikosti kotoutuneiden ulkomaalaisten ryhmä kasvaa, sitä voimakkaammin myös Suomeen alkaa muodostua Ruotsin ja Tanskan esimerkkien mukaisia ghettoutuvia rinnakkaisyhteiskuntia. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisen sijaan Suomen on harjoitettava taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää maahanmuuttopolitiikkaa.
- Lopetetaan kiintiöpakolaisten vastaanottaminen
Turvapaikkapolitiikka
Turvapaikkajärjestelmämme on vanhentunut. Turvapaikkalainsäädäntö ja sitä koskevat kansainväliset sopimukset kehitettiin aikana, jolloin turvaa haettiin lähialueilta ja rajatummassa mittakaavassa. Nykyisin turvapaikanhakuun lähdetään massoittain kaukaa kehitysmaista, mikä aiheuttaa suurta taloudellista ja inhimillistä vahinkoa niin hakijoille itselleen kuin vastaanottaville yhteiskunnillekin.
Turvapaikkapolitiikka ei saa lisätä turvattomuutta suomalaisille tai muokata suomalaisten elinympäristöä heille tunnistamattomaksi. Turvapaikkapolitiikkaa on päivitettävä minimoimaan siitä aiheutuvat kulut ja turvallisuusuhat, takaamaan turvapaikanhakijoiden paluu kotimaahansa sen mahdollistuessa sekä estämään kohtuuttoman suuret kulttuurierot.
Turvapaikkaprosessin hyväksikäytölle on pantava piste. Turvaa tarvitsemattomat hakijat ruuhkauttavat viranomaiset ja oikeuslaitoksen perusteettomilla hakemuksilla sekä kielteisistä turvapaikkapäätöksistä toistuvasti valittamalla. Uusintahakemuksille on asetettava tiukemmat ehdot ja määrälliset rajoitteet, joilla estetään pahimmillaan vuosia kestävä hakemus- ja valituskierre. Myös matkustus- ja henkilöasiakirjojen puute on nähtävä hakijalle epäedullisena, jottei järjestelmä kannusta niiden hävittämiseen ja siten prosessin hidastamiseen.
Turvapaikkaprosessi tulisi siirtää Suomen rajojen ulkopuolelle. Kolmannessa maassa järjestetty turvapaikanhaku laskisi kannustimia elintasosiirtolaisuudelle ja perusteettomille hakemuksille sekä vähentäisi prosessin kokonaiskustannuksia. Rajojemme ulkopuolelle ulkoistettu hakuprosessi myös estäisi kielteisen päätöksen saaneen laittomasti Suomeen jäämisen, ehkäisisi rikollisuutta ja turvallisuusuhkia sekä siten helpottaisi poliisin työtä.
Turvapaikkoja myönnettäessä suojelun on oltava lähtökohtaisesti väliaikaista. Turvapaikan tai toissijaista suojelua saaneelta on voitava edellyttää paluuta kotimaahan suojelun tarpeen päätyttyä. Turvapaikan, toissijaisen suojelun ja muun myönnetyn oleskeluluvan määräaikoja on myös lyhennettävä ja suojelun tarvetta arvioitava useammin, jotta oleskelun kokonaiskesto lyhenisi.
Tulijan lähtökulttuurilla on merkittävä vaikutus hänen kotoutumisen onnistumiseensa. Eurooppalaisen on helpompi sopeutua toiseen eurooppalaiseen valtioon kuin kaukaiseen maahan toisella mantereella. Suuri kulttuurinen etäisyys vaikeuttaa Suomeen kotoutumista eikä palvele tulijaa saati vastaanottavaa yhteiskuntaa. Siksi Suomen tulee tarjota turvaa ainoastaan lähialueillamme eli Euroopassa sotaa pakeneville.
- Asetetaan uusintahakemuksille tiukemmat ehdot ja määrälliset rajoitteet
- Lyhennetään turvapaikan, toissijaisen suojelun ja oleskelulupien kestoa
- Siirretään turvapaikkaprosessi Suomen rajojen ulkopuolelle
- Tarjotaan turvaa sotaa ainoastaan lähialueiltamme pakeneville
Rajavalvonta
Rajoillamme on varauduttava maahanmuuton uhkiin. Euroopassa on todistettu menneinä vuosina niin spontaaneja kuin organisoitujakin siirtolaisvirtoja, jotka ovat epävakauttaneet niiden kohteiksi joutuneita yhteiskuntia. Panostukset rajavalvontaan ja laittoman siirtolaisuuden torjuntaan ovat ennaltaehkäiseviä toimia niin ulko-, sisä- kuin turvallisuuspolitiikankin saralla.
Suomen on välttämätöntä lisätä rajavalvonnan resursseja ja pystyttää raja-aitaa etenkin rajan riskialttiimpiin kohtiin, erityisesti itärajalle. Omaamme Euroopan unionin pisimmän yhtenäisen ulkorajan Venäjän kanssa, mikä tekee meistä alttiin siirtolaisia hyväksikäyttäville hybridioperaatioille, joita on nähty jo esimerkiksi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla.
Myös länsirajalla on varauduttava siirtolaisvirtoihin. Suomessa ei saa päästä toistumaan Euroopan siirtolaiskriisin kaltainen tilanne, jossa itsenäinen maamme on paitsi haluton, myös kykenemätön sulkemaan rajojaan. Sisärajavalvonta Schengen-alueella on tarvittaessa voitava palauttaa ja turvapaikkahakemusten vastaanottaminen keskeyttää.
Suomen on päätettävä itse omista rajoistaan eikä päätäntävaltaa rajoistamme tule siirtää Euroopan unionille. Suomen on silti kannattavaa edistää EU:ssa omien ja myös muiden unionin ulkorajojen kansallista valvontaa täydentäviä toimia esimerkiksi Euroopan raja- ja merivartiolaitos Frontexin kautta. Siirtolaisvirtojen pysäyttäminen jo EU:n ulkorajoilla niin idässä kuin muissakin ilmansuunnissa on Suomen etujen mukaista.
- Lisätään rajavalvonnan resursseja
- Aidataan itäraja
- Otetaan tarvittaessa käyttöön sisärajavalvonta sekä rajojen sulku
- Edistetään kansallista rajavalvontaa täydentävää EU:n ulkorajojen valvontaa
TYÖ- JA OPISKELUPERUSTEINEN MAAHANMUUTTO
Työperäinen maahanmuutto ja saatavuusharkinta
Työperäisen maahanmuuton on palveltava vastaanottavaa yhteiskuntaa. Työperäistä maahanmuuttoa on tarkasteltava väestöllisen huoltosuhteen ja halvan työvoiman sijaan taloudellisen huoltosuhteen ja julkistaloudellisen kokonaisvaikutuksen näkökulmista. Suomi ei voi vastata heikentyvään huoltosuhteeseen haalimalla maahan lisää julkisista tulonsiirroista riippuvaisia ihmisiä – kävivät he töissä tai eivät.
Niin kauan kuin Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva, on työperäiseltä maahanmuuttajalta edellytettävä vähintään 3 000 euron kuukausituloja, mikä koskettaa käytännössä EU:n ulkopuolista maahanmuuttoa kolmansista maista. Tuloraja torjuu erityisesti halpatyövoimaa, jonka nettovaikutus julkiselle taloudelle jää monesti negatiiviseksi tulijoiden saamien julkisten palvelujen ja asumisperusteisen sosiaaliturvan myötä.
Suomen on pidettävä kiinni saatavuusharkinnasta. Saatavuusharkinta on yhä käytössä kaikissa EU- ja ETA-maissa, paitsi Ruotsissa, jossa siitä luopuminen ei johtanut toivottuihin tuloksiin. Sen nojalla tulleet eivät työllistyneet aloille, joissa oli merkittävin työvoimapula, vaan aloille, joissa oli jo ylitarjontaa. Työlupien tarveharkinnasta luopuminen lisäsi Ruotsissa monia kielteisiä lieveilmiöitä, kuten rikollisuutta, harmaan talouden vaihdantaa sekä työehtojen polkemista.
Työperäisen maahanmuuton muodoista kannatettavaa on korkean osaamisen ja tulotason maahanmuutto, joka on lähtökohtaisesti vastaanottavalle yhteiskunnalle hyödyllistä. Korkean osaamisen ja tulotason työperäiseen maahanmuuttoon ei liity samanlaista julkistaloudellista rasitetta, rikollisuutta tai muita humanitaariselle maahanmuutolle tyypillisiä kielteisiä piirteitä. Kuitenkin suuri osa työperäisestä maahanmuutosta keskittyy nimenomaan matalan osaamisen halpatyövoimaan erityisesti EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta.
Aidosti hyödyllisten työperäisten maahanmuuttajien väyliä saapua Suomeen on kehitettävä ja sujuvoitettava. Samaan aikaan on varmistettava, ettei alojen palkkakehitys jää jälkeen ulkomaisen työvoiman kilpaillessa kotimaisen työvoiman kanssa. Erityisosaajien houkuttelussa keskeisintä on pyrkiä alhaisempaan verotukseen ja saada Suomeen työpaikkoja luovia investointeja. Erityisosaajien kysyntä muodostuu tarpeen mukaan, eikä ilman tarvetta ole tulevia osaajia.
Ulkomaisen halpatyövoiman sijaan Suomen on korkean teknologian yhteiskuntana panostettava enenevissä määrin automaatioon, tekoälyyn ja niiden soveltamiseen eri yhteiskunnan aloilla. Automaatio ja tekoäly voivat toimia merkittävänä osaratkaisuna Suomen alati heikkenevään väestölliseen ja taloudelliseen huoltosuhteeseen ilman ulkomaiseen halpatyövoimaan liittyviä ongelmia.
- Asetetaan työperäiselle maahanmuutolle 3000 euron tuloraja
- Säilytetään saatavuusharkinta
- Keskitytään korkeatasoiseen maahanmuuttoon
- Luodaan Suomesta houkuttelevampi maa osaajille ja investoinneille
- Panostetaan automaatioon ja tekoälyyn halpatyövoiman sijaan
Opiskeluperusteinen maahanmuutto
Suomen tulee houkutella ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita paitsi saapumaan, myös jäämään Suomeen. Opiskelijavaihdot toimivat yhtenä tärkeänä väylänä korkean tason maahanmuutolle sekä tulijoiden Suomeen integroitumiselle jo opintojen aikana. Ulkomaalaiset opiskelijat ovat parhaimmillaan Suomelle investointi, jonka kannattavuudesta onkin tärkeä pitää huolta.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden suomen kielen oppimista on lisättävä. UIkomaalaisten opiskelijoiden tosiasialliset mahdollisuudet jäädä, työllistyä ja kotoutua Suomeen olennaisesti heikentyvät ilman riittävää suomen kielen taitoa. Ulkomaalaisen opiskelijan opiskeluoikeuteen tulisi sitoa enemmän suomen kielen opintoja ja suomen kielen oppimista edellytettävä. Kielenoppimista tulisi myös tukea ja palkita esimerkiksi stipendein, jotta korkeakoulusta valmistuessa opiskelijan kielitaito vastaisi paremmin suomalaisessa arjessa ja työelämässä vaadittua tasoa.
Korkeakoulujen on hyvä periä ulkomaalaisilta opiskelijoilta lukuvuosimaksuja. Lukuvuosimaksut eivät juurikaan vähennä kiinnostusta Suomessa opiskelua kohtaan, mutta ne mahdollistavat opetuksen kehittämisen ja siitä koituvien kustannusten kattamisen. On terve lähtökohta, että ulkomailta Suomeen muuttavat opiskelijat osallistuvat opintojensa ja käyttämiensä palveluiden kustannuksiin maksamillaan lukuvuosimaksuilla ja veroilla.
- Lisätään suomen kielen opintoja ulkomaalaisille opiskelijoille
- Edellytetään suomen kielen oppimista ulkomaalaisilta opiskelijoilta
- Luodaan kannustimia menestyksekkäälle kielenoppimiselle
Asumisperusteinen sosiaaliturva
Suomen on luovuttava asumisperusteisesta sosiaaliturvasta ja siirryttävä kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan. Suomalainen sosiaaliturva kuuluu lähtökohtaisesti Suomen kansalaisille ja ulkomailta muuttavien tulisi ennen suomalaisen sosiaaliturvan saamista ansaita itselleen kansalaisuus.
Asumisperusteinen sosiaaliturva on purettava myös siksi, että se mahdollistaa julkiselle taloudelle kalliin halpatyövoiman. Asumisperusteisen sosiaaliturvan saamiseen vaadittu vähimmäisansio on hyvin alhainen, sillä Suomessa työskentelevä ulkomaalainen on oikeutettu siihen jo alle tuhannen euron kuukausiansioilla. Julkisen talouden kannalta on myös kestämätöntä, että oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat ja perheenyhdistämisen kautta Suomeen tulleet ulkomaalaiset ovat nykyisin oikeutettuja suomalaiseen sosiaaliturvaan. Suomeen saapuvan työntekijän tulisi pystyä itse kustantamaan asumisensa ja elämisensä sen sijaan, että osa siitä kustannetaan suomalaisella sosiaaliturvalla.
- Siirrytään asumisperusteisesta kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan
KANSALAISUUS, KOTOUTTAMINEN JA KOTIUTTAMINEN
Kansalaisuuden ehdot
Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristettävä. Nykyisin kansalaisuuden voi saada lyhyellä oleskelulla, puutteellisella kielitaidolla ja riittämättömillä tuloilla. Kansalaisuus tulee myöntää vain maahanmuuttajille, jotka pystyvät osoittamaan kykynsä elättää itsensä, tuottaa lisäarvoa Suomelle ja sulautua osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Kansalaisuuden saamisen asumisaika on korotettava kymmeneen (10) vuoteen niin yhtäjaksoisen kuin kerätynkin asumisajan osalta. Kielitaitovaatimusta on korotettava nykyisestä yleisen kielitutkinnon taitotaso kolmesta tasoon neljä. Lisäksi kielitaitovaatimuksen ruotsinkielisestä vaihtoehdosta on luovuttava, sillä maahanmuuttajan ei voida olettaa tulevan Suomessa toimeen pelkällä ruotsin kielellä. Ulkosuomalaisille paluumuuttajille puolestaan on tarjottava mahdollisuus kansalaisuuden saamiseen ilmoituksesta eli helpotetussa järjestyksessä, mikäli he voivat osoittaa riittävän suomen kielen taidon ja suomalaiset sukujuurensa.
Nykytasosta kymmeneen vuoteen korotettua asumisaikaa kompensoimaan säädettäisiin enimmillään kolmen (3) vuoden asumisajan alennus. Alennuksen saisi, mikäli hakija on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon Suomessa tai jos hän kykenisi osoittamaan merkittävästi hyödyttäneensä suomalaista yhteiskuntaa taloudellisesti tai akateemisesti. Jatkossa Suomen kansalaisuutta voisi siis hakea aikaisintaan seitsemän (7) vuoden jälkeen.
Kansalaisuuden saamisen ehtojen täyttymistä on arvioitava ja mitattava kattavalla kansalaisuuskokeella. Kokeessa paitsi varmennettaisiin hakijan riittävä suomen kielen taito, myös testattaisiin tietämystä suomalaisesta yhteiskunnasta, kulttuurista ja historiasta. Kokeen läpäiseminen olisi osoitus maahanmuuttajan sulautumisesta osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Vastaavanlaisia kansalaisuuskokeita on käytössä lukuisissa länsimaissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.
Lisätäkseen kotoutumisen palkitsevuutta ja suojellakseen suomalaisten itsemäärämisoikeutta, tulisi ei-kansalaisilta poistaa äänioikeus kunta- ja aluevaaleissa. Tämä ei koske EU-maiden ja Pohjoismaiden kansalaisia.
Viranomaisilla tulee olla mahdollisuus tarvittaessa edellyttää Suomen kansalaisuutta hakevalta vieraan valtion kansalaisuudesta luopumista. Menettelyä sovellettaisiin tapauksissa, joissa toisen maan kansalaisuuden säilyttämisen arvioidaan muodostavan turvallisuusuhan aiheuttavan siteen Suomen kansalaisen ja vieraan valtion välille.
Suomen kansalaisuuden poistamista on helpotettava. Nykyisin kansalaisuuden saaminen tekee liki mahdottomiksi maahanmuuttopolitiikan jälkikätiset korjaustoimet, kuten rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkotukset. Nykylaki mahdollistaa kansalaisuuden poistamisen vain Suomen elintärkeiden etujen vastaisesta toiminnasta. Tästä kynnysehdosta on luovuttava, jotta kansalaisuuden poisto mahdollistuu muistakin kuin maanpetokseen liittyvistä rikoksista.
Kansalaisuus tulee voida poistaa myös henkilöltä, joka syyllistyy vakavaan henkeen ja terveyteen kohdistuvaan rikokseen, vakavaan talousrikokseen, vakavaan huumausainerikokseen tai muuhun törkeämuotoiseen rikokseen, josta tuomitaan vankeusrangaistus. Mainittuihin rikoksiin syyllistyminen on riittävä näyttö enkilön kyvyttömyydestä sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.
- Korotetaan kansalaisuuden asumisaikavaatimus 10 vuoteen
- Alennetaan asumisaikavaatimusta menestyville ja korkeakoulutetuille tulijoille
- Korotetaan kansalaisuuden saamiseksi edellytettyä kielitaitovaatimusta
- Poistetaan mahdollisuus läpäistä kielitaitovaatimus ruotsiksi
- Otetaan käyttöön kansalaisuuskoe
- Helpotetaan kansalaisuuden poistamista vakavien rikosten kohdalla
Perheenyhdistäminen
Perheenyhdistämiset muodostavat merkittävän osan Suomeen suuntautuvasta maahanmuutosta. Perheenyhdistämisiltä on lähtökohtaisesti edellytettävä samoja julkistaloudellisia laatuvaatimuksia kuin kaikelta muultakin maahanmuutolta. Tämä tarkoittaa perheenyhdistämisten tulorajojen korottamista nykyisestä.
Perheenyhdistämisten tulorajat on ulotettava koskemaan myös Suomen kansalaisia. Muista Pohjoismaista poiketen Suomi ei tällä hetkellä edellytä kansalaisiltaan riittävän toimeentulon osoittamista perheenyhdistämistä haettaessa. Tämä yhdessä nykyisten kevyiden kansalaisuuden saamisen kriteerien kanssa johtaa siihen, että tulorajattomia perheenyhdistämisiä hakevat myös kansalaisuuden saaneet ulkomaalaistaustaiset. Täten perheenyhdistämisistä muodostuu tosiasiallisesti julkistaloutta kuormittava humanitaarisen maahanmuuton väylä. Perheenyhdistämisten toimeentuloedellytysten on ulotuttava myös pakolaisiin ja turvapaikan saaneisiin.
Avio- ja avopuolisoiden perheenyhdistämisissä Suomen tulee edellyttää yhdistettävältä puolisolta riittävää suomen kielen taitoa sekä vähintään 21 vuoden ikää. Tämä parantaa puolison kotoutumisennustetta ja ehkäisee pakkoavioliittoja. Perheenjäsenet ovat jatkossakin tervetulleita Suomeen, kunhan perhekunta kykenee kotoutumaan, elättämään itsensä eikä aiheuta kohtuutonta lisärasitetta suomalaiselle yhteiskunnalle.
- Korotetaan perheenyhdistämisten tulorajoja
- Ulotetaan perheenyhdistämisten tulorajat koskemaan myös Suomen kansalaisia
- Edellytetään yhdistettävältä puolisolta suomen kielen taitoa ja 21 vuoden ikää
Kotouttaminen
Nykyinen tarve mittavalle kotouttamiselle on seurausta laadultaan heikosta maahanmuutosta. Länsimaalaisen ja korkeatasoisen maahanmuuton kohdalla kotouttamisen tarve on maltillista, kun taas kehitysmaiden kohdalla mittavaa. Kotouttamisen tarvetta ja sen aiheuttamaa rasitetta julkistaloudelle voidaan vähentää maahanmuuttopolitiikan kiristyksin.
Siltä osin kuin kotouttamispolitiikkaa harjoitetaan, on sen perustuttava periaatteelle ”maassa maan tavalla”. Julkisrahoitteisen kotouttamisen ainoana tehtävänä on edistää suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Samalla se torjuu haitallista monikulttuurisuutta, jossa kulttuurierot yhdessä kotoutumisen ongelmien kanssa johtavat suomalaisesta elämäntavasta vieraantuneiden rinnakkaisyhteiskuntien syntyyn. Ulkomaalaistaustaisten alueellista keskittymistä on ehkäistävä tehokkaalla asuntopolitiikalla ja rajoittamalla muuttoa asuinalueille, joissa on tunnistettu ghettoutumisen riski.
Kaiken kotouttamistoiminnan on edistettävä suomen kielen oppimista. Se on tehokkain keino lisätä kotoutettavien maahanmuuttajaryhmien työllistymistä ja Suomeen sopeutumista. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin on keskityttävä luomaan parempia mahdollisuuksia ja kannustimia kieliopintojen sekä muuhun kielen oppimista tukevan toiminnan järjestämiseen.
Kaikista kulttuureista saapuvilla maahanmuuttajilla ei ole yhtäläisiä edellytyksiä integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Viranomaisten on huomioitava erityisesti islaminuskon tuomat haasteet integraatiolle. Jokaiselta Suomeen tulijalta on edellytettävä ymmärrystä maamme laeista ja normeista sekä niiden eroista lähtömaassa vallinneisiin.
Viranomaisten, kuten poliisin, koulujen ja lastensuojelun on kiinnitettävä erityistä huomiota eriytymiseen taipuvaisiin yhteisöihin, jottei Suomeen pesiytyisi kehitysmaiden takapajuisia tapoja, kuten pakkoavioliittoja, lasten rituaalisia ympärileikkauksia tai sharia-lakia. Suomalaiselle yhteiskunnalle vieraista, vaarallisista ja perusoikeuksia polkevista tavoista on seurattava nykyistä kovempia tuomioita ja niiden tulisi myös toimia perusteena kansalaisuuden poistamiselle sekä karkotukselle.
Islamisoitumiseen on puututtava ajoissa. Viranomaisille on taattava paitsi valtuudet, myös velvollisuus valvoa moskeijoiden ja islamilaisten yhdyskuntien toimintaa sekä niissä levitettyjä oppeja ääriliikehdinnän kitkemiseksi. Islamismin levittämisen ja leviämisen ehkäisemiseksi myös ulkomainen rahoitus Suomessa toimiville moskeijoille on kiellettävä.
- Vähennetään kotouttamisen tarvetta maahanmuuttopolitiikan kiristyksin
- Otetaan kotouttamisen lähtökohdaksi Suomeen sopeutuminen
- Edellytetään kaikelta kotouttamiselta suomen kielen oppimisen tukemista
- Edistetään kotoutumista asuntopolitiikalla
- Kovennetaan seurauksia takapajuisten tapojen Suomeen tuomisesta
- Torjutaan yhteiskunnan islamisoitumista
Jengiytyminen ja ghettoutuminen
Jengiytymistä ja ghettoutumista on määrätietoisesti torjuttava. Suomessa toimii nykyisin lukuisia katujengejä, joiden jäsenistä liki kaikki ovat ulkomaalaistaustaisia. Jengit aiheuttavat ympäristössään turvattomuutta ja haastavat viranomaisten toimintakykyä. Riskinä on asuinalueiden yhä voimakkaampi segregaatio, kun suomalainen kantaväestö muuttaa pois rauhattomilta alueilta ja niille jäävät pääosin heikosti kotoutuneet maahanmuuttajaryhmät. Kielteinen kierre on pysäytettävä jo varhain.
Jengiytymisen ja ghettoutumisen pysäyttämiseen eivät riitä pelkät pehmeät sosiaalipoliittiset keinot, kuten kotouttaminen, oppilashuolto ja nuorisotyö. Ilmiöitä on torjuttava myös maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin. Heikosti kotoutuva maahanmuuttajaväestö on merkittävin yksittäinen syy jengiytymisen ja alueellisen eriytymisen taustalla. Siksi maahanmuuttopolitiikan kiristäminen on ensisijainen keino ennaltaehkäistä jengiytymistä.
Katujen turvallisuuden parantamisessa keskeistä on poistaa turvattomuuden aiheuttajat kaduilta. Poliisin määrää ja määrärahoja on merkittävästi lisättävä, jotta lisääntyvän jengirikollisuuden tuomiin haasteisiin voidaan puuttua entistä tehokkaammin. Jengiytymisen kitkemiseksi tarvitaan lisäksi tiukempia kriminaalipoliittisia toimenpiteitä, kuten tuomioiden pidentämistä, rikosten paljousalennuksista luopumista ja ulkomaalaisten rikollisten karkotuksia.
Suomen on seurattava ja ennaltaehkäistävä asuinalueiden ghettoutumista. Eriytyvät asuinalueet on tunnistettava ja kielteiseen kehitykseen puututtava jo varhain. Mallia on otettava esimerkiksi Tanskasta, jossa ghetoksi määritellään asuinalue, jonka asukkaista merkittävä osa on ei-länsimaalaisia, työttömiä, pelkän peruskoulutuksen varassa, matalatuloisia tai rikoksista tuomittuja.
Valvontaa ja ennaltaehkäisyä tukemaan on luotava kansallinen strategia, joka sisältää keinot ghettoutumista vastaan. Tanskassa ghettoutuneita asuinalueita on rauhoitettu esimerkiksi purkamalla kunnallisia vuokra-asuntoja ja rakentamalla tilalle omistusasuntoja. Myös sosiaaliturvasta riippuvaisia asukasryhmiä on velvoitettu muuttamaan toisaalle. Suomessa on seurattava Tanskan toimien vaikutuksia ja otettava niistä oppia. Hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuu kyvystämme tunnistaa ja puuttua ajoissa sitä uhkaaviin ongelmiin.
- Ehkäistään jengiytymistä ja ghettoutumista maahanmuuttoa kiristämällä
- Torjutaan jengirikollisuutta kriminaalipolitiikkaa tiukentamalla
- Lisätään poliisien määrää ja määrärahoja
- Luodaan kansallinen strategia ghettoutumista vastaan
Kotiuttaminen
Ulkomaalaiset, jotka syyllistyvät rikoksiin tai eivät omaa oleskelulupaa, tulee poistaa maasta. Suomen ei tule ehdoin tahdoin kerryttää maahan ulkomaalaista rikollisuutta tai oleskeluoikeudetonta väestönosaa, vaan määrätietoisesti kotiuttaa heitä karkotuksin, käännytyksin ja pakkopalautuksin.
Karkotuksen tulee olla automaatio ulkomaalaisen syyllistyessä vakaviin, henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin. Nykylainsäädäntö jättää liikaa harkintavaltaa viranomaisille, minkä seurauksena vakaviin rikoksiin syyllistyneistä lähes puolet välttyy karkotukselta. Viranomaisten kokonaisharkinnan tulisi palvella ulkomaalaisen rikollisen edun sijaan koko yhteiskunnan etua. Myös vähemmän vakavissa rikoksissa niiden toistuvuuden ja suoranaisen taparikollisuuden on johdettava nykyistä useammin ulkomaalaisen karkotukseen ja maahantulokieltoon.
Ulkomaalaiset vangit on siirrettävä tuomioineen kotimaihinsa jo vankeuden aikana. Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittujen ja karkotuspäätöksen saaneiden ulkomaalaisvankien kohdalla ei ole tarkoituksenmukaista, että he istuvat tuomionsa loppuun Suomessa ja vasta sen jälkeen palaavat kotimaahansa. Suomessa vankeuden kustannukset ovat korkeat, mikä luo tarpeetonta lisärasitetta julkiselle sektorille ulkomaalaisten vankien määrän lisääntyessä.
Mikäli ulkomaalaista vankia ei kyetä siirtämään vankeuden aikana takaisin kotimaahansa, on tämän vankeus siirrettävä suoritettavaksi kolmanteen maahan. Suomen on Tanskan tavoin vuokrattava ulkomaalaisia vankeja varten sellejä kolmansista, halvemman kustannustason maista. Siten helpotetaan myös kapasiteetin puutteesta kärsivien suomalaisvankiloiden ja ylikuormituksesta kärsivien vanginvartijoiden tilannetta.
Myös laittomasti maassa oleskelevien eli ’’paperittomien’’ palautuksia on tehostettava. Se edellyttää viranomaisilta laajempaa yhteistyötä ja velvoitetta raportoida kohtaamisista laittomasti maassa oleskelevien kanssa. Laiton maassa oleskelu on omiaan lisäämään rikollisuutta, harmaata taloutta ja rinnakkaisyhteiskuntien syntyä. Siksi kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ja laittomasti maassa oleskelevat on velvoitettava käyttämään jalkapantaa tai tarvittaessa siirrettävä säilöönottokeskuksiin odottamaan palautusta kotimaahan.
- Vähennetään viranomaisten harkintavaltaa karkotuspäätöksissä
- Tehdään karkotuksesta automaatio vakavien rikosten kohdalla
- Siirretään ulkomaalaiset vangit kotimaihinsa jo vankeuden aikana
- Vuokrataan ulkomaalaisille vangeille sellejä kolmansista maista
- Tehostetaan laittomasti maassa oleskelevien palautuksia
- Velvoitetaan kielteisen päätöksen saaneet käyttämään jalkapantaa
- Siirretään laittomasti maassa oleskelevat tarvittaessa säilöönottokeskuksiin