Koulutuspoliittinen ohjelma
Suomalainen koulutusjärjestelmä on ollut kansakuntamme ylpeyden aihe jo pitkään, mutta nykyisin tämä ei ole enää itsestäänselvyys. Viime aikoina Suomen koulutusjärjestelmä on käynyt läpi useamman suuren uudistuksen, joista kaikkiin emme ole tyytyväisiä. Mielestämme koulutusjärjestelmän kehittäminen tarvitsee tervettä järkeä. Katsomme, että tärkeimmät suunnanmuutokset voidaan tiivistää kahteen ilmaukseen: “koulut tarvitsevat kurinpalautusta” ja “ei korjata sitä, mikä ei ole rikki”. Näillä opeilla voimme rakentaa Suomeen aidosti suomalaisia palvelevan koulutusjärjestelmän, joka on perheystävällinen ja aidosti valmentaa suomalaisia lapsia ja nuoria aikuisen elämää varten.
Ei korjata sitä, mikä ei ole rikki
Viimeaikaiset uudistukset eivät ole kehittäneet suomalaista koulutusjärjestelmää parempaan suuntaan. Pidämme oppivelvollisuusiän korottamista epäonnistuneena uudistuksena. Peruskoulun ongelmia ei voi korjata pidentämällä oppivelvollisuutta toiselle asteelle, vaan ongelmien korjaaminen edellyttää perusopetukseen panostamista. Katsomme myös, että nykyinen ylioppilastodistukseen painottuva korkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmä saa yhä useamman opiskelijan valitsemaan väärän alan ja kasvattaa nuorten uupumisriskiä. Tämän lisäksi kunnianhimoiset ja utopistiset suunnitelmat “positiivisesta inkluusiosta” ja itseoppimisen lisäämisestä peruskoulussa ovat näyttäytyneet Pisa-tulosten syöksyvänä käyränä alaspäin, eli suomalaisten osaamistason merkittävänä heikentymisenä.
Rauhallinen oppimisympäristö ja keskittyminen opetukseen on oppimisen kannalta ensisijaista. Nykyisin oppilaiden käytössä olevat älypuhelimet häiritsevät keskittymistä oppitunneilla. Älylaitteiden käyttö peruskoulun oppitunneilla opetukseen liittymättömistä syistä tulee kieltää, ja opettajalla tulee tarvittaessa olla oikeus takavarikoida oppitunnin ajaksi oppilaiden puhelimet. Myös älylaitteiden käyttö oppimisessa ja nettitehtävät voivat altistaa ärsykkeille. Älylaitteiden käytön pedagogista tarpeellisuutta erityisesti peruskoulun alemmilla luokilla on syytä pohtia.
Erityisen tuen piirissä olevia oppilaita ei tule sijoittaa yleisopetukseen, jos oppilas ei siihen todellisuudessa sovellu. Nykymuotoinen inkluusio vie opettajilta liikaa aikaa rauhattomien ja oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden kaitsemiseen. Muut oppilaat eivät pääse oppimaan tehokkaasti, jos opettajan resursseista iso osa menee pienelle joukolle. Inkluusiosta pitää siirtyä takaisin erityisluokkiin, jotta voidaan kohdistaa pedagogista tukea opetuksessa täsmällisemmin sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Myös luokkakokojen pitäminen kohtuullisena edistää rauhallista oppimisympäristöä, eivätkä luokkien koot saa enää nousta.
Alakouluikäiset opintopolkunsa vasta-aloittaneet eivät ole kehittäneet itselleen opiskelutapoja, joilla he kykenisivät itsenäiseen oppimiseen. Itsenäiseen opiskeluun suuntaavaa opetusta tuleekin vähentää alemmilla koulutusasteilla, sillä oppilaat tarvitsevat opettajajohtoista ohjausta. Lähiopetuksen arvostus on internet-ajalla jäänyt liian vähäiseksi. Luku -ja kirjoitustaito kehittyy vain lukemalla ja kirjoittamalla, ei videoita katsomalla.
Osaamista tulee lisätä myös huomioimalla peruskoulussa oppilaiden väliset erot oppimisen nopeudessa. Nopeille oppijoille tulee tarjota mahdollisuus omaa tahtia etenemiseen ja hitaammille taas enemmän tukea opinnoissaan. Tätä tukee oppimisperustaisten ryhmien käyttöönotto eritoten matematiikassa ja kieliopinnoissa, joissa erot on selkeimmin mitattavissa. Eriyttäminen niin heikommin kuin nopeammin opetusta sisäistäviin ryhmiin tukee molempien ryhmien oppimista. Myös luokalle jättäminen on syytä palauttaa koulujen keinovalikoimaan, sillä oppilaiden päästäminen seuraavalle luokka-asteelle puutteellisilla taidoilla ei ole tarkoituksenmukaista.
Korkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmää on muokattava takaisin pääsykoepainotteisempaan suuntaan. Pääsykokeisiin valmistautuva opiskelija saa jo hakemusvaiheessa käytännön tietoa tulevasta alastaan. Todistusvalinnalla opiskelupaikan saava opiskelija ei vastaavaa tietoa saa ilman oma-aloitteisuutta, mikä lisää riskiä päätyä alalle, johon ei välttämättä sovellu tai jossa opiskelumotivaatio ei olekaan toivotulla tasolla. Todistusvalinnassa painotettavat aineet myös vaativat opiskelijoita päättämään opiskelunsa painotusta jo toisella asteella. Tämä aiheuttaa opiskelijoille kohtuutonta painetta, koska kaikki toisella asteella opiskelevat eivät vielä tiedä, mihin suuntautua jatko-opinnoissa. Näin ollen pääsykoepainotteisella opiskelijavalinnalla olisi opiskelijoiden hyvinvointia lisäävä vaikutus.
- Luovutaan inkluusiosta ja palautetaan erityisluokat
- Pidetään luokkakoot kohtuullisina.
- Kielletään älylaitteiden opetukseen liittymätön käyttö peruskoulun oppitunneilla ja tarkastellaan älylaitteiden opetuskäytön pedagogisia vaikutuksia tarkemmin
- Vähennetään itsenäistä opiskelua peruskouluissa
- Painotetaan pääsykokeita opiskelijavalinnoissa
Koulut tarvitsevat kurinpalautusta
Yksi suurimmista syistä suomalaisen koulutusjärjestelmän nykyisiin haasteisiin on kouluhenkilökunnan auktoriteettivaje. Kouluissa tapahtuviin järjestyshäiriöihin ja kiusaamiseen puuttumista on laiminlyöty Suomessa. Henkilökunnan käytössä olleita kurinpitokeinoja on vähennetty aina päiväkodista alkaen. Tämä on johtanut opiskelurauhan kannalta katastrofaalisiin lopputuloksiin, ja henkilökunnan työtä varjostaakin vuosi vuodelta kasvava väkivallan uhka, kun oppilailta löytyy jopa teräaseita.
KiVa koulu -järjestelmästä on päästävä eroon. Nykyisessä järjestelmässä kiusaajat otetaan keskusteluun, jonka jälkeen opettajat kääntävät selkänsä tulevalle kiusaamiselle, jotta koulu voi pitää KiVa koulu -tittelinsä. KiVa koulu -järjestelmä ei siis pysäytä kiusaamista, vaan välttelee siihen puuttumista. Pitäisi luoda uusi kiusaamisen vastainen järjestelmä, jossa kiusaaminen otetaan oikeasti huomioon, eikä vain etsitä kiusaamisvapaa-titteliä.
Nykyisin kouluissa tapahtuu jopa rikoksen tunnusmerkit täyttävää käyttäytymistä, mihin liian usein suhtaudutaan pelkkänä koulukiusaamisena, vaikka kyseessä on todellisuudessa kouluväkivalta. Koulut eivät saa olla paikkoja, joissa voi tehdä rikoksia ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia. Rikosoikeudellista vastuuikärajaa on alennettava nykyisestä viidestätoista ikävuodesta neljääntoista ikävuoteen ja vakavien rikosten osalta harkinnanvaraisesti kahteentoista ikävuoteen. Koulussa tapahtuvia rikoksia, kuten varkauksia ja pahoinpitelyitä, tulee kohdella rikoksina, ja niistä on ilmoitettava poliisille. Vahingonkorvausvastuulla ei ole alaikärajaa, joten kouluissa tulee huolehtia siitä, että aineellisia vahinkoja toiminnallaan aiheuttaneen oppilaan kotitalous korvaa vahingot. Tämä opettaa oppilaille tekojen seurauksista jo nuorella iällä.
Opettajilla tulisi olla laajemmat keinovalikoimat järjestyksen ylläpitämiseksi ja kiusaamisen ehkäisemiseksi. Nykyisin kurinpitokeinoihin liittyy valtavasti turhaa byrokratiaa, eikä esimerkiksi koulunkäynninohjaajilla ole oikeutta pitää vaarallisesti käyttäytyvää oppilasta aloillaan tilanteen vaatiessa. Tältä osin nykyinen lainsäädäntö vaarantaa paitsi oppilaiden turvallisuuden, niin myös koulunkäynninohjaajien oikeusturvan. Oppilasaines käy vuosi vuodelta haastavammaksi ja sen seurauksena väkivalta kouluissa lisääntyy. Lainsäädännön on vastattava muuttuneeseen tilanteeseen. Lisäresursseja on myös suunnattava koulupudokkuutta ja syrjäytymistä ennaltaehkäiseviin tukitoimiin.
Yksikin kiusaamistapaus on liikaa, eikä kiusaamistilastojen kaunistelu tai näennäiset kiusaamista vastustavat toimenpiteet ole ratkaisu ongelmaan. Lapset ja nuoret eivät välttämättä uskalla kertoa aikuisille kiusaamisesta, sillä pelkona on, ettei heidän huoltaan ja kiusaamisesta aiheutunutta pahaa oloa oteta tosissaan. Toinen pelko voi liittyä sosiaaliseen paineeseen ikätovereiden keskuudessa. Tämän takia nimettömiä kyselyitä tulee lisätä kaikilla kouluasteilla. Kaikille alaikäisille tulee tehdä selväksi, että kokemuksista kertominen aikuiselle edistää aina asian selvittämistä. Jokaisesta kiusaamistapauksesta tulee ilmoittaa vanhemmille. Tällaisissa tilanteissa tulisi myös muistaa, että kiusaajalla on lähes aina taustalla joku syy omalle toiminnalleen, ja näitä syitä tulee selvittää samalla.
- Palautetaan opettajien auktoriteetti
- Alennetaan rikosoikeudellinen vastuuikäraja neljääntoista ikävuoteen ja vakavien rikosten kohdalla harkinnanvaraisesti kahteentoista ikävuoteen
- Kohdistetaan lisää resursseja syrjäytymistä ehkäiseviin tukitoimiin
- Lopetetaan kiusaamisen kaunistelu
Hankitaan lapsille turvalliset tilat
Kaikkien julkisten tilojen sekä lasten ja nuorten käyttöön rakennettujen rakennusten tulisi olla turvallisia. Lukuisat suomalaiset lapset kärsivät päiväkodeissa ja kouluissa sisäilmaongelmien aiheuttamista oireista. Suomessa on kiinnitettävä paremmin huomiota päiväkoti- ja koulurakennusten kunnossapitoon, rakentamisen laatuun sekä valvontaan.
Rakennusvaiheessa ei tule tavoitella lyhytnäköisiä säästöjä lasten terveyden kustannuksella. Terveyshaitat heijastuvat yhteiskuntaan lasten lisääntyvinä terveydellisinä ongelmina, ja terveydenhuollon kustannuksen kasvamisena. Puutteellisen sisäilman aiheuttama oireilu näkyy myös lisääntyneinä keskittymisvaikeuksina ja ärtymyksenä, mikä taas vaikuttaa lasten oppimistuloksiin.
Koulu- ja päiväkotirakennusten tulee olla turvallisia tiloja niitä käyttäville lapsille ja lasten parissa työskenteleville työntekijöille. Koulujen ja päiväkotien suunnittelussa tulee ottaa huomioon lasten turvallisuuteen liittyvät asiat. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi rakennusten sijoittelu siten, että lähistöllä ei ole suuria teitä tai melun lähteitä, sekä piha-alueiden suunnittelu siten, että lasten ulkoilua on helppo valvoa ja piha-alueella ei ole lapsille mahdollisesti vaarallisia elementtejä.
Päiväkotien lisäksi myös alakoulujen piha-alueet tulisi aidata lasten turvallisuuden takaamiseksi. Aita auttaa pitämään lapset koulun alueella koulupäivän ajan, ja hankaloittaa häiriköiden pääsyä väärinkäyttämään koulun piha-aluetta. Aita lisäisi etenkin erityisen tuen oppilaiden turvallisuutta.
- Puututaan koulujen sisäilmaongelmiin
- Tiukennetaan päiväkoti- ja koulurakennusten turvallisuusvaatimuksia
Ammattikoulut tarvitsevat kunnianpalautusta
Suomessa on toteutettava ammatillisen koulutuksen kunnianpalautus. Ammattikoulun tulee näkyä tasavertaisena vaihtoehtona lukion rinnalla, eikä sen merkitystä yhteiskunnassamme tule sivuuttaa. Ammattikoulun tulee varmistaa opiskelijoiden ammatillinen osaaminen sekä jatko-opintokelpoisuus, ja näin ollen vastata myös työelämän tarpeisiin.
Ammattikouluissa opetus perustuu nykyisin yhä enemmän opinnäytteisiin, mikä lisää opintojen joustavuutta, ja mahdollistaa opiskelijoiden etenemisen opinnoissa omaan tahtiin. Tämä mahdollistaa nopeasti oppivien ja ahkerien opiskelijoiden nopean valmistumisen, mutta myös aiheuttaa yhdessä byrokratian ylityöllistämien opettajien kanssa riskin, että hitaammin etenevät opiskelijat jäävät vaille tarvitsemaansa tukea. Ammattikoulujen opettajien työtaakkaa on kevennettävä vähentämällä opiskeluun liittyvää byrokratiaa ja pienentämällä ryhmäkokoja. Tällä saadaan lisää aikaa lähiopetukseen, jota on ammattikouluissa lisättävä. Kaikille yhteisen lähiopetuksen lisääminen varmistaa, että opiskelijat hallitsevat ammatillisissa opinnoissa tarvittavat perustaidot. Lähiopetuksen lisääminen lisäisi myös opiskelijoiden sosiaalista vuorovaikutusta, mikä taas helpottaa työelämään sopeutumista.
Koulujen kurinpalautus tulee ulottaa myös ammattikouluihin. Opiskelijoiden ei tule valmistua puutteellisilla tiedoilla ja taidoilla, ja siksi myöskään ammattikouluissa opiskelijoiden ei tule antaa edetä opinnoissa ilman vaadittujen taitojen oppimista. Tämä koskee myös työharjoitteluun etenemistä. Puutteellisilla perustaidoilla varustettu opiskelija ei saavuta työharjoittelun tarjoamia hyötyjä. Itsenäistä opiskelua ei tule lisätä, mikäli se ei ole opintojen kannalta tarkoituksenmukaista.
Ammatillisten tutkintojen yhteisten osien sisältöä on tarkasteltava kriittisesti. Tällä hetkellä yhteiset tutkinnon osat ovat välttämättömiä jatko-opintopaikan saamiseksi. Mikäli opiskelijoiden pyrkimyksenä on usein suorittaa pakolliset yhteiset opinnot nopeasti “pois alta” ilman niissä käsiteltävien asioiden oppimista, on syytä pohtia yhteisten tutkinnon osien supistamista koskemaan vain sellaisia kursseja, joiden opiskelu on aidosti tarpeellista jatko-opintojen kannalta.
- Lisätään lähiopetusta ammattikouluissa
- Tarkastellaan ammatillisten tutkintojen yhteisten osien tarpeellisuutta
- Palautetaan soveltuvuustestit pakolliseksi turvallisuus-, sosiaali ja terveysaloille
Turvataan puolueeton opetus ja sananvapaus
Sananvapaus on ihmisoikeus, jota ilman akateeminen vapaus ei voi toteutua oppilaitoksissa. Valitettavasti sananvapauden tila kouluissa on heikentynyt kaikissa länsimaissa. Monikulttuurisuuden, feminismin ja pakotetun inklusiivisuuden nimissä “vääriä” ja “loukkaavia” mielipiteitä on alettu sensuroimaan esimerkiksi niin kutsuttujen “turvallisten tilojen” kautta. Tämä on erittäin haitallinen kehityssuunta, sillä koulujen pitäisi nimenomaan kouluttaa opiskelijoita arvostamaan sananvapautta ja ajattelemaan itsenäisesti, eikä opettaa heitä varomaan erilaisista mielipiteitä.
Sananvapauden rajoittaminen korkeakouluissa on pysäytettävä. Suomessa tarvitaan lainsäädäntöä, jossa korkeakoulut ja niiden yhteydessä toimivat opiskelijakunnat velvoitetaan turvaamaan sanan- ja mielipiteenvapaus niin itse opetuksessa kuin myös opiskelija- ja tutkijayhteisöissä. Velvoitteiden laiminlyönnistä seuraisi rahoituksen osittainen menetys. Myös opiskelijat ja tutkijat, joiden sananvapautta on korkeakouluissa rajoitettu, voisivat hakea vahingonkorvauksia yliopistoilta ja opiskelijakunnilta. Vastaava lainsäädäntö on käytössä jo esimerkiksi Britanniassa.
Kaikilla koulutusasteilla on myös otettava käyttöön keinoja opetuksen, oppimateriaalien ja oppimisympäristöjen poliittisen puolueettomuuden takaamiseksi. Opettajien henkilökohtaiset poliittiset mielipiteet eivät saa tulla esiin opetuksessa. Oppilaitosten tehtävä on sivistää nuoria ja antaa nuorille suomalaisille elämässä tarvittavaa tietoa, eikä kouluttaa heistä minkään tietyn ideologian kannattajia. Sananvapauden arvostaminen tulisi tuoda esille myös opetussuunnitelmassa.
Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on poistettava. Ylioppilaskunnista on paikoitellen kehittynyt tiettyjä ideologioita edistäviä järjestöjä, jolloin kaikki opiskelijat eivät enää koe ylioppilaskuntien edustavan itseään. Pakollinen jäsenmaksu voi myös aiheuttaa opiskelijoille taloudellisia rasitteita.
- Turvataan lainsäädännöllä opetuksen puolueettomuus ja sananvapaus kaikilla koulutusasteilla
- Poistetaan ylioppilaskuntien pakkojäsenyys
Poistetaan tarpeeton pakkoruotsi
Kannatamme ruotsin kielen aseman muuttamista virallisen kielen sijasta viralliseksi vähemmistökieleksi. Ruotsalaisen siirtomaavallan jälkeensä jättämä pakollinen ruotsin kielen opiskelu on Suomessa nykyään tarpeetonta. Työelämässä ruotsin kielestä ei ole enää merkittävästi hyötyä, ja vaatimus kielen osaamiselle on keinotekoinen. Myös vieraskielisten oppilaiden kielellinen integroituminen hidastuu, kun he joutuvat opiskelemaan koulussa suomen ja englannin lisäksi myös kolmatta kieltä. Lisäksi suurin osa pakkoruotsia peruskoulussa ja lukiossa opiskelevista ei todellisuudessa opi kieltä kattavasti. Myös korkeakouluissa vaaditun virkamiesruotsin oppimistulokset ovat heikkoja eivätkä ne takaa riittävää osaamista ruotsinkielisten virkatehtävien hoitamiseen. Näistä syistä johtuen ei ole järkevää, että jokainen suomalainen joutuu opiskelemaan ruotsia.
Ruotsin opiskelu tulee muuttaa vapaaehtoiseksi kaikilla koulutusasteilla. Koulussa opiskeltavan pakkoruotsin poistaminen parantaisi suomalaisten osaamistasoa vähentämällä opiskelijoiden kuormitusta ja tarjoamalla heille aikaa keskittyä tärkeämpiin oppiaineisiin. Erityisesti lukiossa ja yliopistossa ruotsin pakollinen opiskelu on nykyisin lähinnä ylimääräinen rasite, joka vie opiskelijoilta aikaa heidän muista opinnoistaan ja pahimmillaan viivästyttää valmistumista.
- Poistetaan pakkoruotsi
Taideaineiden, koululiikunnan ja terveystiedon sisältöä uudistettava
Taideaineiden opetuksen tulisi olla yleissivistävämpää ja tarkoituksenmukaisempaa. Kuvataiteessa on tärkeää opettaa kuvataiteen historia, eri tyylikausien tuntemus ja tunnistus ja erilaisten kuvataidetekniikoiden kuten väri- ja syvyysoppien perusteet. Myös musiikinopetuksen on oltava yleissivistävämpää, kuten musiikin historian ja eri tyylikausien tuntemuksen, nuotinlukutaidon, kuorolaulun sekä alkeellisen säestystaidon opettelua. Populaarimusiikin opetus musiikinopetuksesta on poistettava paitsi kun se on välttämätöntä musiikinhistorian opetuksen kannalta. Populaarimusiikin tilalle on tuotava suomalaista kansanmusiikkia ja taidemusiikin klassikoita. Opetettavan populaarimusiikin on myös oltava suomenkielistä. Yleissivistävä taidekasvatus antaisi suomalaisille paremmat eväät keskustella ja arvostaa taidetta. Se myös kehittäisi makua ja olisi enemmän hyödyksi myös vapaa-aikanaan taidetta harjoittaville nuorille.
Hyvällä ja tehokkaalla koululiikunnalla voisimme kasvattaa terveempää ja aktiivisempaa nuorisoa sekä ehkäistä lihavuuden ja liikkumattomuuden aiheuttamia ongelmia. Siksi liikunnan määrää opetuksessa tulee lisätä. Erityistä huomiota on kohdistettava uimataitoon, sillä uimataito on kansalaistaito. Peruskoulujen ei pidä sallia uimaopetukseen osallistumisen välttämistä. Lähtökohdan tulee olla, että kaikki peruskoulun päättävät nuoret ovat uimataitoisia.
Koululiikunnan tulisi keskittyä lajikokeiluiden sijaan enemmän oppilaiden perusliikuntataitojen kehittämiseen. Tunneilla harjoiteltaisiin esimerkiksi lihaskuntoliikkeiden ja juoksuaskelten oikeaoppista suorittamista. Pelit ja leikit soveltuvat hyvin alakoulun liikuntatunneille, mutta yläkoulussa opetuksen painotus voisi olla yleisurheilussa ja terveysliikunnassa, jotka ovat aikuiselämässä olennaisia liikuntataitoja. Koululiikunnan tulisi olla myös tavoitteellista ja kehitykseen pyrkivää. Nuoria voidaan myös houkutella liikunnalliseen elämäntapaan kisailua ja liikunnallisia haasteita käyttämällä. Myös tasoryhmät on otettava koululiikunnassa käyttöön.
Terveystiedon opetukseen kuuluvassa seksuaaliterveyden osioissa korostuu nykyisin lähinnä ehkäisyn merkitys. Terveystiedon tunneilla oppilaille pitäisi kuitenkin myös kertoa enemmän ihmisten luonnollisen hedelmällisyyden ikäsidonnaisista rajoitteista, jotka eivät ole kaikille suomalaisille itsestään selviä. Päihdevalistuksen eritoten huumevalistuksen määrää pitäisi lisätä ja se pitäisi aloittaa aikaisemmin.
- Siirrytään yleissivistävämpään taideaineiden opetukseen
- Lisätään liikunnan määrää opetuksessa
- Kerrotaan terveystiedon tunneilla hedelmällisyyden ikäsidonnaisista rajoitteista
Uskonnon opetus säilytettävä kouluissa
Evankelilaisluterilaisen ja ortodoksisen uskonnon opetus ei ole pelkästään oman uskonnon perusasioiden oppimista, vaan myös tärkeä osa suomalaista kulttuuriperintöä. Ilman ymmärrystä Suomen kristillisestä historiasta iso osa kulttuuristamme, kuten kalenterin pyhäpäivät, menettäisivät merkityksensä. Sen tähden on tärkeää ylläpitää tietoa kristinuskon vaiheista ja opetuksista. Eriytetty uskonnonopetus on perusteltua, sillä kansalliskirkkomme ovat teologialtaan ja perinteiltään hyvin erilaiset. Suvivirsi sekä joulu- ja pääsiäiskirkko ovat nekin tärkeä osa suomalaista kulttuuriperintöä, joten niiden asema on turvattava myös jälkipolville.
Muiden uskontojen ja uskonnottomuuden osalta vaihtoehtona pitää jatkossakin järjestää elämänkatsomustietoa.
- Säilytetään katsomuksellinen uskonnon opetus uskontokuntiin kuuluville oppilaille
Rakennetaan korkean osaamistason Suomi
Tieteellinen tutkimus ja koulutus ovat avainasemassa kansantalouden hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien toteutumisen mahdollistamisessa. Koulutusjärjestelmää on kehitettävä yhteiskunnan ja teknologian kehittyessä, ja tästä syystä koulutusjärjestelmän rahoittaminen on pidettävä vakaalla tasolla. Koulutuksen perusosan rahoitus tulee turvata tulevaisuudessa, eikä projekti- tai hankerahoituksella tule paikata opetuksen perusosan rahoitustarvetta. Tulevaisuudessa tulisi pyrkiä keventämään ja selkeyttämään byrokratiaa niin, ettei opetushenkilöstön työtaakka muutu merkittävästi. Projekti- ja hankerahoitusta tulee kuitenkin hyödyntää tilanteissa, jossa se palvelee opiskelijoiden tai tutkimuksen etua.
Koko Suomen elinvoimaisuudesta on pyrittävä pitämään kiinni. Siksi korkeakoulujen määrää ei saa vähentää nykyisestä, ja eri koulutusohjelmien saatavuus eri puolilla Suomea on turvattava. Esimerkiksi Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan voisi siirtää pois Helsingistä lähemmäksi suomalaista metsäteollisuutta.
Ammattiin valmistavan koulutuksen ja korkeakoulutuksen tulisi vastata paremmin työ- ja elinkeinoelämän vaatimuksia. Koulutusjärjestelmää on tehostettava lisäämällä opiskelupaikkoja erityisesti sellaisille aloille, joilla on pulaa työvoimasta. Opiskelupaikkojen lisäksi myös rahoituksesta tulee pitää kiinni. Vastavuoroisesti opiskelupaikkojen vähentämistä on syytä tarkastella nykyistä perusteellisemmin niillä aloilla, joilla valmistuvat eivät löydä koulutustaan vastaavia työtehtäviä. Korkeakoulujen ja ammattikoulujen on tehtävä nykyistä enemmän yhteistyötä yritysten kanssa.
TET-jaksoja on hyvä joko pidentää tai lisätä peruskouluissa, ja niitä olisi syytä toteuttaa myös lukiossa. Näin oppilaat saisivat paremmin kokemusta työelämästä. Kosketuspinta työelämään voi helpottaa ammatinvalintaa ja siten nopeuttaa ammattiin valmistumista.
Oppilaiden mahdollisuuksia laadukkaaseen ja kiinnostuksen kohteiden mukaiseksi räätälöityyn opetukseen ei pidä riistää tasapäistämisen ja inkluusion nimissä. Koulujärjestelmän tärkeä tehtävä on tarjota oppilaille mahdollisuus kehittää omia kykyjään ja toteuttaa itseään. Siksi peruskouluissa olevat painotetut luokat, kuten musiikkiluokat tai liikuntaan painottavat luokat, on syytä mahdollistaa myös jatkossa.
Yksi syy monilla aloilla vallitsevaan työvoimapulaan on työtehtävien tiukat tutkintovaatimukset. Suomessa onkin tarkasteltava kriittisesti eri alojen tutkintovaatimuksia. Tämä voisi koskea esimerkiksi varhaiskasvatusalaa ja kirjastoja. Ammattiin valmistumisen sujuvoittamiseksi olisi syytä panostaa esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen mahdollistamiseen. Oppisopimuskoulutuksesta voisi kertoa nykyistä enemmän yläasteen opinto-ohjauksessa. Myös tutkintojen pitkiä suoritusaikoja on tarkasteltava kriittisesti. On esimerkiksi syytä pohtia, ovatko eri tutkintojen yhdenmukaiset suoritusajat tarkoituksenmukaisia.
- Tehostetaan koulutusjärjestelmää vastaamaan työelämän vaatimuksia
- Siirretään korkeakoulujen rahoituksen painopiste pois projektirahoituksesta
- Turvataan eri koulutusohjelmien saatavuus eri puolella Suomea, eikä vähennetä korkeakoulujen määrää
- Lisätään TET-jaksoja
- Säilytetään painotetut luokat
- Tarkastellaan kriittisesti eri alojen tutkintovaatimuksia ja tutkintojen pitkiä suoritusaikoja