Suomessa ei ole sijaa sharia-laille
Perussuomalainen Nuoriso on tyrmistynyt, mutta ei vähänkään yllättynyt islamilaisten pukeutumissääntöjen julistamisesta Itäkeskuksessa. Uutisoidussa julisteessa kehotettiin naisia peittämään koko vartalonsa, jotta heitä ei häirittäisi. Muualla Euroopassa julisteet ovatkin jo vuosia sitten vaihtuneet islamistisiin “sharia-poliiseihin”, jotka häiriköivät kansalaisia islamilaisten oppien rikkomisesta.
Tasa-arvoisen yhteiskunnan vaalimiseksi Suomessa on tehtävä toimia, jolla torjutaan entistä radikaalimpaa islamia. Perussuomalainen Nuoriso esittää burkakieltoa Suomeen Tanskan ja Ranskan tapaan sekä entistä tiukempia rangaistuksia kunniaväkivallasta.
“Suomi ei voi hiljaa hyväksyä alistuskulttuuria, jossa naiset pakotetaan väkivallan uhalla tiettyyn muottiin. Kyse on ääriajattelusta, joka on täysin yhteensopimaton suomalaisen elämäntavan kanssa. Sokealla yltiösuvaitsevaisuudella ei ylläpidetä sukupuolten välistä tasa-arvoa vaan mahdollistetaan sen korvaaminen takapajuisemmilla tavoilla. Siksi islamisoitumiseen on puututtava”, vaatii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.