Sukukansapäivä viralliseksi liputuspäiväksi Suomessa!

Suomalais-ugrilaista kielisukulaisuutta juhlistavaa sukukansapäivää vietetään vuosittain Virossa ja Unkarissa lokakuun kolmantena lauantaina. Suomen tulisi liittyä veljeskansojen joukkoon ja vakiinnuttaa sukukansapäivä viralliseksi liputuspäiväksi Suomessa. Avauksen tehnyt jäsenaloite hyväksyttiin yksimielisesti Perussuomalaisen Nuorison kevätkokouksessa Joensuussa 25.5.2025.
“Suomi on ainoa suomalais-ugrilainen maa, jossa sukukansapäivää ei vietetä ja siksi olisi hyvä tunnustaa suomensukuisten kansojen tärkeys myös Suomessa”, taustoittaa jäsenaloitteen laatinut Juho Mäkelä.
Sukukansapäivän juuret ovat 1920-1930-lukujen heimoaatteen innoittamissa suomalais-ugrilaisissa kulttuurikongresseissa, joita pidettiin niin suomalaisten, virolaisten, unkarilaisten kuin muiden suomensukuisten kansojen kesken.
“Suomensukuisia kansoja on hyvin vähän suhteessa suurempiin kieliryhmiin, ja niistäkin vain kolme omaa aidon itsemääräämisoikeuden – ainoastaan Suomella, Virolla ja Unkarilla on oma kansallisvaltio. Suomensukuisten kansojen ainutlaatuisuutta ei tule hävetä vaan sitä tulee aktiivisesti vaalia”, vaatii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Suomi on myös vuonna 1938 solminut valtiosopimuksen Viron kanssa, jossa lokakuun kolmas lauantai pyhitettäisiin heimokansoille maiden kouluissa. Vaikka tuo ei käytännössä ole toteutunut enää, on sukukansojen muistaminen yhä tärkeämpää ajassa, jossa kansallisia identiteettejä häivytetään monikulttuurisuuden nimissä.
”Liputuspäivä ja tietoisuuden kasvattaminen olisi tärkeää kielisukulaistemme kannalta. Esimerkiksi karjalainen kieli ja kulttuuri tarvitsee voimallisempaa elvytystä täällä koto-Suomessa”, korostaa hallituksen jäsen Ami Toppari.