Poliittisten nuorisojärjestöjen tukikikkailulle on saatava loppu!
Perussuomalainen Nuoriso pitää saamaansa 77 600€:n avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä epäoikeudenmukaisena. Muiden puolueiden nuorisojärjestöt saavat edelleen moninkertaisia tukisummia, mukaan lukien Keskustanuoret, jonka tukisumma (600 800€) säilyi muuttumattomana, vaikka se oli useamman vuoden ajan ilmoittanut vääriä tietoja opetus- ja kulttuuriministeriölle.
“Suorastaan uskomatonta, että ministeriötasolla välinpitämättömyyttään kannustetaan nuorisojärjestöjä vääristelemään tietojaan saadakseen entistä enemmän avustuksia veronmaksajien pussista. Miten voi olla, että tällaisesta tempusta palkitaan suurimmalla avustuspotilla muihin poliittisiin nuorisojärjestöihin nähden?” moittii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että poliittisten nuorisojärjestöjen osuus opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoalan yleisavustuksista leikattaisiin kokonaan, ja nuorisotoimintaan velvoitettaisiin käyttämään tietty prosenttiosuus puoluetuesta samaan tapaan kuin naistoiminnalle.
“Siinä missä puoluetuen jakoperuste kansanedustajapaikkojen suhteessa on selkeä, niin valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille myönnettävät avustukset ovat harkinnanvaraisia ja siten vaikeasti läpivalaistavissa. Poliittisille nuorisojärjestöille myönnettävien tukien kanssa tulisi erityisesti tällaisena polarisoitumisen aikana olla mahdollisimman paljon läpinäkyvyyttä”, perustelee Perussuomalaisen Nuorison pääsihteeri Liina Isto.
Eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt ovat saaneet vuonna 2025 noin 2,4 miljoonan edestä valtionavustuksia. Avustukset jakautuvat seuraavasti:
- Kokoomuksen Nuorten Liitto ry 556 900€ + Kokoomuksen Opiskelija Tuhatkunta ry 78 000€ eli yhteensä 634 900€
- Perussuomalainen Nuoriso ry 77 600€
- Sosialidemokraattiset Nuoret ry 466 500€ (Sosialidemokraattiset Opiskelijat eivät ole saaneet OKM-avustuksia sitten vuoden 2024)
- Suomen Keskustanuoret ry 600 800€ + Keskustaopiskelijat ry 58 600€ eli yhteensä 659 400€
- Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry 164 200€
- Vasemmistonuoret ry 294 400€ + Vasemmisto-opiskelijat ry 19 300€ eli yhteensä 313 700€
- Svensk Ungdom rf 211 000€
- Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret ry KD 54 300€
Liike Nytin nuorisojärjestölle ei makseta valtiontukia.