Musiikkiluokista luopuminen on tahditonta
Perussuomalainen Nuoriso tyrmää vasemmistoliiton esityksen luopua painotetun opetuksen kuten musiikin opetuksen luokista kouluissa. Samassa yhteydessä vasemmistoliitto esittää yhtäläistä valinnaisaineiden saatavuutta asuinalueesta riippumatta kunnassa.
“Tasapäistäminen ei paranna oppimistuloksia eikä edistä valinnaisaineiden saatavuutta vaan johtaa siihen, että opetuksen laatu kärsii ja valinnaisten tarjonnasta karsitaan, kun resurssit eivät riitä samaan tasoon suurimmissakaan kunnissa”, moittii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Sen sijaan järjestö kannattaa tasoryhmien ja painotettujen luokkien lisäämistä, jotta motivoituneimmat voivat syventää osaamistaan perusopetuksen sisällön lisäksi.
PS-Nuorison hallituksen jäsenen Ami Kimasen mielestä painotetut luokat tukevat erikoistumista varhaisessa vaiheessa. ”Meistä jokaisella on erilaisia vahvuuksia, joiden kehittämiseen on erityisen hedelmällistä saada tukea nuorena.”
Vasemmiston ajattelua Kimanen vertaa rapusankoon. Vertauksen mukaan sangon pohjalla olevat ravut kiskaisevat sangosta ylöspäin kiipeävän ravun takaisin pohjalle, jolloin yksikään ei pelastu.
”Vasemmisto-Suomessa kaikilla pitää olla yhtä kurjaa, jottei eroja tuloissa tai menestyksessä pääsisi syntymään. Meidän on sanottava ei kommunismille! Lahjakkuuden tukeminen on koko yhteiskunnan etu.”