Mielipidekirjoitus: Se parempi kansanmurha?

Kansanmurhan määritelmä on sanakirjan mukaan “laaja, toisen ihmisjoukon systemaattinen tuhoaminen”. Tilanne vaatii siis erillisen ihmisryhmän, usein etnisesti erilaisen sellaisen, josta valtakoneisto pyrkii pääsemään eroon. Kansanmurha-termiä on käytetty useasti viitaten Israelin toimiin Palestiinassa. Juutalainen valtaväestö pyrkii pääsemään eroon arabiväestöstä, joka asuu pitkälti länsirannikolla ja Gazassa. Ottamatta kantaa siihen, onko kyseinen konflikti kansanmurha, on vain reilua verrata sitä toiseen tilanteeseen, jossa etninen vähemmistö on vainon kohteena valtakoneiston toimesta tai sen toimettomuudesta.
Keväällä Yhdysvaltain presidentti otti väkevällä otteella kantaa Etelä-Afrikan todellisuuteen. Trump syytti Etelä-Afrikan hallintoa kansanmurhan hyväksymisestä. Media tarjoili jälleen parastaan ja pyrki kumoamaan Trumpin uusimmat “perusteettomat väitteet”. Useat presidentin väitteet on hyvä ottaa suolan kanssa, mutta täytyy olla aika paljon pokkaa, mikäli väittää, ettei Etelä-Afrikan valkoinen väestö kohtaa minkäänlaista kansanmurhan uhkaa.
Etelä-Afrikan väestö koostuu pitkälti kolmesta etnisestä ihmisryhmästä: mustista, värillisistä sekä valkoisista. Mustat muodostavat noin 80 % väestöstä, kun taas valkoiset noin 7 % ja värilliset hieman suuremman osan. Valkoinen väestö jakautuu vielä kahtia. Pienempi osa valkoisesta väestöstä on englantilaisia, jotka imperiumin purkautumisen jälkeen jäivät tiluksille asumaan. Merkittävämpi osa valkoisista on alueella pisimpään asuneet afrikaanerit, tai buurit. Buuri on hollantia ja tarkoittaa maanviljelijää. Termillä siis viitataan Etelä-Afrikassa asuviin hollantilaisten löytöretkeilijöiden jälkeläisiin, joiden keskuudessa on vuosisatojen saatossa kehittynyt täysin oma kieli ja kulttuuri.
Etelä-Afrikkaa on luonnehdittu termillä “The Rape Capital of the World”. On siis sanomattakin selvää, että murhat, seksuaalirikokset ja rikollisuus ylipäänsä ovat arkipäivää maassa. Aivan erityisen raakoja ovat surullisenkuuluisat farmimurhat. Yleinen kaava on, että joukko “nuorukaisia” saapuu yöllä maatilalle asein ja viidakkoveitsin varustettuna, tappaa (useimmiten valkoisen) maanviljelijän perheineen ja pakenee paikalta. Afrikaanerien yhteisö on perustanut muistomerkin “Plaasmoorde” farmimurhissa kuolleille. Valkoinen risti jokaista uhria kohti. Muistomerkillä on noin kolmetuhatta ristiä.
Kun Trump toukokuussa otti esiin Etelä-Afrikan tilanteen, hän jakoi videoita maan vasemmistoradikaalin EFF-puolueen kokoontumisajoista. Economic Freedom Fighters -puoluetta johtaa Julius Malema, joka laulattaa puolueen tapahtumissa jäseniään “Kill the boer” -kappaleella. Laulu on historiansakin puolesta vallankumouksellinen yllytys väkivaltaan valkoista väestöä kohtaan. Malema on puheissaan myös viitannut tarvittavaan vallankumoukseen, joka vaatii väkivaltaa. Suomessa saisi vähemmästäkin syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
AfriForum on afrikaanerien puolesta puhuva järjestö, joka toimii Etelä-Afrikassa. Järjestö on jo pitkään kritisoinut ANC-hallinnon toimettomuutta suhteessa farmimurhiin ja EFF-puolueeseen. Järjestön johtohahmoihin kuuluva Ernst Roets on kirjoittanut aiheista laajasti. Toimeton valkoisten suhteen ei valtio kuitenkaan ole ollut. Tämän vuoden alussa maan presidentti allekirjoitti lakipykälän, joka oikeuttaa valtion anastamaan maata viljelijöiltä korvauksetta. Lakiuudistusta mainostettiin taloudellisen tasa-arvon tuojana – buurit omistavat suurimman osan kaupallisesti tuottavista maatiloista. Hallitus on jo aiemmin pyrkinyt uudistamaan maanomistusta ostamalla valkoisilta viljelijöiltä tilan ja antamalla sen ilmaiseksi valtaväestön edustajille. Tämä operaatio kuitenkin epäonnistui, kun vuonna 2018 valtion ostamasta 265:stä tilasta 90 % oli laskenut uusien omistajien myötä alle tuottavuusrajan ja lopettanut. Lakiuudistus tuo mieleen muistoja lähihistoriasta, Etelä-Afrikan naapurimaasta.
Nykyinen Zimbabwe, entinen Rhodesia, kokeili samanlaista uudistusta, kun maahan tuli ensimmäiset “vapaat” vaalit. Vuonna 1980 valtaan noussut Mugaben marxistinen hallinto halusi jakaa pitkälti valkoisten omistamat maatilat sotilailleen. Pakkolunastuksen jälkeen “Afrikan leipäkorina” tunnettu Rhodesia oli pian nälkää näkevä Zimbabwe. Tällainen esimerkki lähihistoriassa ei kuitenkaan riitä todistamaan ANC:lle, ettei lakiuudistus kannata. Kuka olisikaan arvannut, että kun poistetaan valtion produktiivinen väestö, yleinen tuottavuus laskee?
Etelä-Afrikassa on siis maatilamurhia, jotka kohdistuvat valkoisiin maanviljelijöihin. Neljänneksi suurimman puolueen johtaja laulaa poliittisissa kokoontumisajoissaan valkoisten maanviljelijöiden murhista. Sen sijaan, että valtio puolustaisi vähemmistön asemaa ja oikeuksia, se pyrkii ottamaan näiden elinkeinon korvauksetta. On ymmärrettävää, että ilmassa on vielä apartheidin ajalta katkeruutta etnisten ryhmien välillä. Se kitka uhkaa kuitenkin sytyttää tulen, jonka sammuttaminen vaatii paljon. Tilanne suorastaan sykkii kansanmurhaa. Lännessä sitä kuitenkin vähätellään, sillä kun sorron kohde on valkoinen, niin eihän kyse voi olla rasismista, ei ainakaan huonosta sellaisesta. Kun maailma suu vaahdoten vaatii Israelia oikeusistuimelle kansanmurhasta, se ummistaa silmänsä afrikaanerien nykyiseltä ja tulevalta kärsimykseltä.
Santeri Aho,
jäsen