Mielipidekirjoitus: Haluaisitko tienata?

Niin kauan, kun ihminen hengittää, hän myös haluaa tienata rahaa. Jotkut saattavat voittaa lotossa, joillakin käy tuuri työmarkkinoilla. Tienatakseen hyvin kansalaisen on kuitenkin parhainta lähteä politiikkaan vastustamaan ”suurta rahaa”.
Kyse ei ole edustajien palkkioista. Korruptiosta ei tietenkään ole kyse, pois se minusta. Edistysmielinen osuuskunta, Osuuskunta Eka. Näistä kuoriutui Tradeka, suuri ja mahtava poliittisen pääoman linnake, veroparatiisien Eden. Liikevaihtoa 663milj., tilikauden tulos 1,9 milj. euroa vuonna -22. Mutta miten tällä tiedolla poliitikko tienaa? Kuulostaa vapaalta kaupalta. Onko se vapaata kauppaa, jos kansalaiset käyttäessään Tradeka-konsernin palveluita rahoittavat vasemmistopuolueiden vaalikampanjoita? 52 500 euroa vas.liitolle ja SDP:lle.
”Saa kai konserni tukea keitä haluaa?” No tietenkin. Toivoisin kuitenkin, että näin suuri ja kattava yhtiö kertoisi avoimesti, että sen päättävä elin saa koostua vain SDP:n, vas.liiton, SKP:n, ja keskustan jäsenistä. Muiden puolueiden vaikutusvalta Tradekan sisällä on kiellettyä! Näin suuri yhtiö, joka vapaiden markkinoiden rahalla rahoittaa poliittista vasemmistoa. Näin suuri yhtiö, jonka nokassa seisoo itse Eero ”Don” Heinäluoma, varsin puolueeton mies. Sarkasmi.
Kerratkaamme! Jos haluat poliittisesti vastustaa suurta pääomaa, mutta silti tienata ihan jykevästi, etkä halua jättää ystäviesi pyörittämiä vasemmistolaisia yhdistyksiä pulaan, niin lähde ihmeessä ”oikeisiin puolueisiin” ja punatikapuut varallisuuteen lasketaan eteesi. Kiipeä, tienaa, ole köyhän puolella! Samalla urheana soturina puolustat poliitikkojen välistä vetämiä veroeuroja, kuin Tradekan ja HUS:in yhteistyösopimuksella! Kaikkia on verotettava, mutta verorahat on saatava Tradekalle!
Jani Leppänen,
Oulu-Kainuun PS-Nuorison varajäsen