Mie­li­pi­de­kir­joi­tus: Suvait­se­vai­suus­pa­ra­dok­si – viher­va­sem­mis­to ja islam

Euroop­pa on vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä koke­nut suu­ren kult­tuu­ri­sen ja väes­töl­li­sen muu­tok­sen. Viher­va­sem­mis­to­lai­nen poli­tiik­ka on toi­mi­nut kes­kei­se­nä voi­ma­na tämän muu­tok­sen taus­tal­la. Se yhdis­tää usein avoi­muu­den, moni­kult­tuu­ri­suu­den ja rasis­min vas­tus­ta­mi­sen yhdek­si ideo­lo­gi­sek­si koko­nai­suu­dek­si. Näi­den arvo­jen nimis­sä viher­va­sem­mis­to on aja­nut laa­jaa maa­han­muut­toa mus­li­mi­mais­ta ilman kun­nol­lis­ta kes­kus­te­lua sii­tä, mil­lai­sia vai­ku­tuk­sia täl­lä poli­tii­kal­la on pit­käl­lä aika­vä­lil­lä yhteis­kun­nan arvoi­hin, tur­val­li­suu­teen ja sosi­aa­li­seen yhte­näi­syy­teen. Täs­sä pii­lee Karl Pop­pe­rin aika­naan esit­tä­mä suvait­se­vai­suus­pa­ra­dok­si: yhteis­kun­ta ei voi suvai­ta suvait­se­mat­to­muut­ta loput­to­miin ilman, että suvait­se­vai­suus tuhou­tuu.

Ruot­si tar­jo­aa hyvän esi­mer­kin täs­tä para­dok­sis­ta. Maa tun­net­tiin aiem­min tasa-arvos­ta, hyvin­voin­ti­val­tios­ta ja alhai­ses­ta rikol­li­suu­des­ta. Vii­me vuo­si­na Ruot­si on nous­sut otsi­koi­hin jen­gi­vä­ki­val­lan, pom­mi-isku­jen ja rin­nak­kai­syh­teis­kun­tien vuok­si. Ruot­sis­sa on aluei­ta, jois­sa val­tio­val­ta ei käy­tän­nös­sä enää toi­mi ja jois­sa sha­ria-laki ohjaa arkea enem­män kuin Ruot­sin oma lain­sää­dän­tö.

Viher­va­sem­mis­to pitää tasa-arvoa ja län­si­mais­ta oikeus­val­tio­ta perus­ar­voi­naan. Sil­ti isla­min kans­sa nämä arvot ovat ajau­tu­neet tör­mäys­kurs­sil­le. Vaik­ka viher­va­sem­mis­to puo­lus­taa nais­ten oikeuk­sia ja sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen ase­maa näky­väs­ti jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, se suh­tau­tuu samal­la välin­pi­tä­mät­tö­mäs­ti tai ymmär­tä­väs­ti nii­den vas­tai­sia arvo­ja kan­nat­ta­vien yhtei­sö­jen kas­vuun kult­tuu­ri­re­la­ti­vis­min nimis­sä.

Iso-Bri­tan­nia tar­jo­aa toi­sen esi­mer­kin. Siel­lä toi­mii kym­me­niä sha­ria-oikeus­is­tui­me­na käy­tän­nös­sä toi­mi­via neu­vos­to­ja, jot­ka “sovit­te­le­vat” per­he- ja avio­liit­to­rii­to­ja mus­li­miyh­tei­söis­sä. Nämä tuo­miois­tui­met käyt­tä­vät isla­mi­lais­ta lakia. Esi­mer­kik­si nai­nen ei ole näis­sä pro­ses­seis­sa mie­hen veroi­nen. Tuo­ma­rit pitä­vät nai­sen todis­tus­ta vähem­piar­voi­se­na. He eivät koh­te­le nais­ta oikeu­den edes­sä täy­si­val­tai­se­na ihmi­se­nä. Nai­nen ei saa avio­eroa ilman mie­hen suos­tu­mus­ta, ja tuo­ma­rit saat­ta­vat jät­tää per­he­vä­ki­val­lan käsit­te­le­mät­tä, kos­ka he pitä­vät sitä ”per­heen sisäi­se­nä asia­na”. Suvait­se­vais­ton naii­vi maa­han­muut­to­po­li­tiik­ka on mah­dol­lis­ta­nut tämän.

Monet län­si­mai­set vasem­mis­to­päät­tä­jät näke­vät isla­mis­ti­sen kult­tuu­rin arvot ja nor­mit “vain eri­lai­si­na” ilman, että he arvioi­vat nii­tä libe­raa­lin demo­kra­tian arvo­jen näkö­kul­mas­ta. Täl­löin he siir­ty­vät vaa­ral­li­sil­le vesil­le. Kun polii­ti­kot anta­vat isla­min leviä­mi­sel­le suo­jan moni­kult­tuu­ri­suu­den nimis­sä, he muren­ta­vat juu­ri nii­tä vapauk­sia, joi­den varaan avoin län­si­mai­nen yhteis­kun­ta raken­tuu.

Yksit­täi­set mus­li­mit eivät vält­tä­mät­tä uhkaa yhteis­kun­taa, mut­ta isla­mi­lai­sis­ta mais­ta mas­soit­tain tule­va maa­han­muut­to aiheut­taa ongel­mia. Tämä ihmis­jouk­ko tuo muka­naan poliit­ti­sen ideo­lo­gian, joka vas­tus­taa sel­keäs­ti län­si­mai­sia arvo­ja sekä euroop­pa­lais­ta ja suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria. Sik­si viher­va­sem­mis­ton täy­tyy kysyä itsel­tään, mis­sä kul­kee raja suvait­se­vai­suu­den ja naii­viu­den välil­lä.

Mei­dän täy­tyy käy­dä asias­ta kes­kus­te­lua rehel­li­syy­den poh­jal­ta. Vain sil­loin pys­tym­me puo­lus­ta­maan nais­ten oikeuk­sia, arvo­jam­me ja kult­tuu­riam­me ilman, että ne katoa­vat. Niin kau­an kuin vasem­mis­to kiel­täy­tyy kat­so­mas­ta totuut­ta sil­miin ja kiel­täy­tyy puo­lus­ta­mas­ta omia arvo­jaan sil­loin, kun ne ovat aidos­ti uhat­tui­na, se osoit­taa silk­kaa sel­kä­ran­gat­to­muut­ta. Ja jos joku lei­maa sinut “rasis­tik­si” sik­si, että puo­lus­tat län­si­mai­sia vapauk­sia, niin hyväk­sy se. Näin itse toi­min.

Täl­lä het­kel­lä tar­vit­sem­me roh­keut­ta. Roh­keut­ta puo­lus­taa Suo­mea ja suo­ma­lai­suut­ta.

Jyri Tallgren
3. vara­pu­heen­joh­ta­ja